Viime päivien rasitukset ovat olleet niin kovia, että pää on ajautunut kokonaan uusille kierrosluvuille.

Tarjoutui tilaisuus uppoutua omiin mielenmaisemiin, syvälle ja tiiviisti.

Olen aina pitänyt itseäni suhteellisen tasapainoisena, konservatiivisena ja kilttinä ihmisenä, joka yrittää aina tehdä niin kuin on oikein paitsi omatuntoani myös muita ihmisiä kohtaan. Kuitenkin äärimmäisen rasituksen ja piinan hetkillä - ja etenkin niiden jälkeen, hyvin samanlaisella tavalla kuin krapula voimistaa viettejä ja vaistoja - olen jäljittänyt itsestäni outoja merkkejä, kuin öisen tunkeutujan verisiä askelia puhtaalla lattialla.

Hädin tuskin tietoisena tunkeutujista olen kulkenut tietäni eteenpäin ja yrittänyt selviytyä kaikesta mistä on ollut tarpeen selviytyä. Koko ajan kuvitellen, että säilyn samana vilpittömänä ihmisenä, joka urakan vilpittömästi aloitti. Tunkeutuja on kuitenkin mellastanut mielessäni tuhoten, liaten ja auki repien. 

Tunnen jatkuvaa vetoa kaikenlaista pahaa kohtaan. Tahtoisin karata, hylätä, pettää ja varastaa. Näen suuren ja kauniin ihmisen ja haluaisin heti hänen kanssaan alasti piehtaroimaan, nuolemaan, puremaan, tunkeutumaan. Olen alati nälkäinen ja himoitsen herkkuja, jotka saisivat lääkärini hiukset pystyyn hänen loppuiäkseen. Haluaisin vinguttaa luottokortteja ja ostaa läheisilleni ja itselleni kaiken mitä mieli tekee, törsätä ja ökyillä, hinnasta ja tavaran todellisesta tarpeellisuudesta piittaamatta. Suhtaudun pilkallisesti jopa poliisiin, jota normaalioloissa kunnioitan lähes uskonnollisella hartaudella. Paskat siitä, vaikka kirjaston kirjat ovat palauttamatta. Mitä nyt yhdestä sähkölaskusta. Yksikin sana vielä ärsyttävältä naapurin akalta, ja turpiin tulee. Puhelinmyyjät saavat korvansa punaisiksi jos soittavat juuri kun olen vessassa.

Olen heikko, tutiseva, väsynyt ja kolhuja täynnä. Silti puhkun epäinhimillistä voimaa ja sitkeyttä, minua ei lannisteta. Voisin lentää, kuin albatrossi tai edes kärpänen. Voisin vaeltaa Timbuktuun ja takaisin. Voisin naida kolme päivää yhteen menoon.

Erityisesti seksuaalinen hillittömyyteni lähes pelottaa. Olen tavallisesti hyvin pidättyväinen, en nyt ihan huumorintajuton pakasteseipakkaus, mutta kuiskailen mieluiten tuhmat ajatukseni rakkaani korviin kuin julistan niitä kaikelle kansalle kahvipöydissä ja kassajonoissa. Nyt huomaan katseeni vaeltelevan ja pysähtyvän liian rohkeasti sopivasti pilkahtelevan silmäparin kohdalle. Olen ikääntynyt, mutten ihan lössähtänyt, ja näinä päivinä kuvittelen kai olevani notkea, irstas, peloton ja ennakkoluuloton puuma, joka "syö" seksikumppaneitaan läkähdyksiin asti.

Tämä on oikeastaan ihan kivaa.

Rankkaa, mutta kivaa.

Kestää sen minkä kestää.