Mietin tarkemmin noita omia ja muiden ajatuksia. Miten ne liittyvät oman kirjoittajaminäni kehitykseen? Uskoisin, että kyse on jälleen kerran valinnan tekemisestä. Kun joskus hamassa lapsuudessani ensimmäistä kertaa tajusin kyseenalaistavani sen mitä näen tai kuulen, tein valinnan. Minun oli valittava hyväksynkö muiden ajatukset vai enkö. Minun oli valittava haluanko muiden hyväksyvän ajatukseni. Oli päätettävä syönkö vanhempieni tarjoamaa pinaattikeittoa vai en. Alitajuisesti ehkä ymmärsin, että tuo valintatilanne oli ratkaiseva, lopullinen. Tämän jälkeen en enää koskaan voisi vain ajelehtia tilanteesta toiseen ja ottaa kritiikittömästi vastaan kaiken mitä minulle suotiin. Osa minusta tahtoi epäilemättä jatkaa entistä mukavaa vauvojen elämää. Osa taas janosi oppia, tietoa, seikkailua. Seikkailuksi tosin riitti tuolloin pinaattikeitosta kieltäytyminen. Luultavasti vanhempani katuivat pitkään jos millään tavalla rohkaisivat minua ajattelemaan omilla aivoillani. Sen sijaan, että olisivat asettaneet lautasen eteeni ja käskeneet syödä, he saattoivat kysyä, tahdonko syödä. Tiettävästi tuolla kohtalon hetkellä päätin valita oman tieni, tehdä itse tulkintani sekä itsestäni että muista, ja etenkin ympäröivästä todellisuudesta. Kirjoittajaminäni syntyi heittäessäni pinaattikeittolautasen lattialle. Tunsin varmaankin suurta tyydytystä, voitonriemua, joka nopeasti vaihtui epätoivoksi. Minulta  epäilemättä kysyttiin, mitä tahdon pinaattikeiton tilalle. Epäreilumpaa tekoa en voisi edes kuvitella. Mistä minä sen tietäisin? Tiesin vain, etten tahtonut pinaattikeittoa. Todennäköisesti uhmani muserrettiin vaihtoehtojen paljouden alle. Olin lapsena laiha. Äitini kunnia oli suoraan verrannollinen lasten elopainoon, ruumiinrakenteesta riippumatta. Lapsuuteni merkittävin ikävien muistojen miljöö oli ruokapöytä. Tilanteet, joissa minua yritettiin houkutella tai pakottaa syömään, olivat piinaavia. Mitä innokkaammin vanhemmat  (lopulta enää äiti kun isä jo kyllästyi) tyrkyttivät ruokaa, sitä itsepäisemmin kieltäydyin vaikka minulla oli nälkä. Täytin tyhjät sisukseni tietoisuudella, että minulla on oikeus valita toisin. Kunpa vain tietäisin mistä ja mitä. Mitä voisin valita ruoan tilalle? On kammottavaa tietää että jossain on kaikki paremmin ja täsmälleen niin kuin haluan, mutta että on mahdollista, etten koskaan pääse sinne. Olen joka tapauksessa päättänyt yrittää, koska olen nyt tässä missä olen, kirjoitan tätä tekstiä ja mietin näitä asioita. Enkä tänä päivänäkään syö pinaattikeittoa. Olen tehnyt valintani. Minulla on oikeus pohtia pinaattikeiton syöntiä, kyseenalaistaa se tai olla kyseenalaistamatta. Minulla on oikeus kieltäytyä syömästä pinaattikeittoa ja olla pitämättä sen mausta vaikka miljoonat ihmiset himoitsisivat sitä. Minulla on myös oikeus kuvitella pinaattikeiton maku millaiseksi tahdon ja väittää sen maistuvan pahalta, vaikken olisi koskaan edes maistanut sitä. Voin keksiä kokonaan uuden pinaattikeiton, sellaisen, josta voin vilpittömästi pitää. Voin syödä tuota unelmieni pinaattikeittoa  ja tehdä vanhempani hyvin onnellisiksi.