Olen ahdistunut. Mieleen palaa muistoja, nykyisyys läpsäyttää pyllylle, tulevaisuuden hirviöiden karjahdukset tunkevat korviini ohikiitävän raitiovaunun kolinassa.

Kohtaa hirviösi, sanotaan. Ota niitä korvista kiinni, katso niitä syvälle silmiin ja käske niiden häipyä. Viime aikoina minusta on tuntunut, että olen katsonut liian monta hirviötä silmiin. Eivät ne enää välitä vähääkään käskyistäni. Olen jotenkin tottunut niihin, kaiketi. Eivät ne niin kamalia olekaan. Pelkäävät itseäänkin, raukat.

Välillä olen malttamaton. Tahtoisin nähdä tulevaisuuden hirviöni, jotta voisin jotenkin varautua niihin. Arkisen käytännöllinen toive lienee tämä. Onko se jotain piittaamattomuutta, turtumusta, ylenkatsetta, mitä se on? Raitiovaunun kolinaan tottuu jos istuu riittävän pitkään pysäkillä silmät suljettuina.

Hirviöt ovat ruvenneet pakenemaan minua.

Hyvät ihmiset, toivotan teille oikein hyvää joulua. Viihtykää, levätkää ja kerätkää voimia, yhdessä hirviöidenne kanssa. Ne tarvitsevat teitä yhtä paljon kuin te niitä.