Kauhean ristiriitaista tämä kaikki on. Juurihan väitin, että kirjoittajaminä syntyy siinä kuin minäminä, ja sitten heti seuraavaksi väitän, että luon itse kirjoittajaminän. Kaikki kulminoituu varmaankin siihen kysymykseen, että onko kirjoittajaminää olemassa ennen kuin minäminä rupeaa kirjoittamaan?

Jokainen kirjoittaja on joskus aloittanut kirjoittamisen. Tilanne on saattanut olla aivan arkinen, jotkut väittävät kokeneensa suorastaan uskonnollisen tai seksuaalisen heräämisen. Joka tapauksessa jokainen on eräänä päivänä kirjoittanut kaikkien aikojen ensimmäisen tekstinsä. Tosin olen myös sitä mieltä, että on mahdollista kirjoittaa myös ajattelemalla, pohtimalla, mietiskelemällä. Ajatellaanpa esimerkiksi kirjailijaa, joka suunnittelee esikoisteostaan kymmenen tai viisitoista vuotta, ja sitten kirjoittaa kaiken kokoon vuodessa (keskimäärin, arvelen). Mitä muuta kirjailija on tehnyt kaikki edeltävät vuodet kuin kirjoittanut teostaan, vaikkei ole saanut vielä sanaakaan paperille tai ruutuun? Tähän vaikuttavat luultavasti myös kirjailijan työtavat, jotkuthan suunnittelevat teoksensa rakenteen ja sisällön hyvinkin tarkkaan ennen kuin ryhtyvät työhön. Jotkut taas kirjoittavat hurmiossa tekstin, jota sitten muokkaavat ja muokkaavat järki kädessä, kylmällä silmällä, jopa vuosikymmeniä.

Niinpä. Tämän mukaisesti minäkin voisin kutsua itseäni kirjailijaksi, suunnittelenhan esikoisteostani. Olen kirjoittanutkin sen jo pariin kertaan, mutta valmista ei tunnu tulevan millään. Ehkä teokseni on liian lavea, tulkinnanvarainen. Mahdollisuuksiensa uhri. Minun näköiseni. Ei minustakaan mitään tullut, tällainen aaveilija vain.