Kirpusella on ollut kyseenalainen kunnia tulla toisinaan kuvailluksi sanalla "rohkea".

Kieltämättä vaatii rohkeutta pyrähdellä isojen ihmisten jaloissa killistelemässä ja tarkkailemassa heidän elämänmenoaan, kerjäten palasen sieltä ja toisen täältä. Milloin tahansa voi joutua tallatuksi. Milloin tahansa voi kerjätä väärältä ihmiseltä.

Juutuin pohtimaan jossain aiemmassa kirjoituksessani esille tullutta ajatusta, jossa todettiin jotain siihen tapaan, että yksi tunne on yhtä kuin toinen tunne käänteiseen suuntaan koettuna.

Rohkeus ei ole tunne. Rohkeus on ominaisuus, joku 'tuntee itsensä rohkeaksi', tai 'osoittaa rohkeutta'. Mutta silti rohkeuden vastakohdaksi ajatellaan pelko, pelon tunne, ja tarkkaan miettien pelko on tunnetila, miksei tietty rohkeuskin. Rohkeus ilmenee toisaalta usein tekoina, kun taas pelko voi estää toiminnan kokonaan tai vääristää sen kohteen ja motiivin. No mutta pyöritys sikseen. 

Pelko suuntautuu sisäänpäin. Pelko varoittaa ihmistä: ÄLÄ! Rohkeus sen sijaan kehottaa: TOIMI! Kieltämättä toisinaan, tilanteen niin vaatiessa, saattaa olla rohkeinta olla tekemättä mitään. Rohkea - usein harkitsematon ja äkkinäinen - teko lähtee samoilta sijoilta kuin pelon ilmaisu, hätäpelastus, tai paniikki, tai täydellinen lamaannus. Ihmisessä vaikuttavat samat voimat kummassakin tilanteessa, mutta eri suuntiin. Pois - takaisin. Pelko panee ihmisen hakemaan turvaa, tuttuutta ja suojaa, rohkeus taas etsiytymään uusiin, kenties ennenkokemattomiin tilanteisiin ja olosuhteisiin.