Miksi koululaiset eivät uskalla mennä kauppaan? Koska ovessa lukee: Open.

 

Avointa ihmistä väitetään olevan helppo lähestyä. Avoimuus liitetään lähes poikkeuksetta hoivaaviin ja/tai ihmissuhde-  ja sosiaalialojen henkilöihin: äiti, sairaanhoitaja, opettaja, poliisi. työvoimatoimiston virkailija, terveyskeskuksen lääkäri, päiväkodin täti. Apua tarvitseva kääntyy heidän puoleensa, heillä on sekä tarve, kyky että keinot auttaa. He ovat olemassa sitä varten, että huolehtivat toisista. He eivät käännytä ketään pois, vaan ottavat vastaan. Heihin luotetaan ja he haluavat olla luotettuja.

Avoin voi olla antamatta mitään itsestään. Yleisesti kai ajatellaan, että avoin ihminen jakaa itseään ja ajatuksiaan pelkäämättä muiden reaktioita. Mutta avoimuus voi olla myös passiivinen ominaisuus. Avoin ovi, josta kaikki kulkevat lupaa kysymättä, ja jonka kynnyksellä suurin osa ymmärtää pyyhkiä jalkansa. Poliisikaan ei tavallisesti aktiivisesti etsi ikävyyksiä, tappeluita, rikollisia, vaan vasta, kun poliisin apua pyydetään. Messu- tai festivaalialueella partioiva, passiivinen poliisihahmo kuitenkin rauhoittaa ja stabilisoi tilannetta kaikkine vivahteineen jo pelkällä läsnäolollaan. Poliisi on käytettävissä, poliisia voi lähestyä. Poliisi ei kerro mitään itsestään oma-aloitteisesti, mutta viestittää lähes huutavalla voimalla sitä turvaa, jonka pystyy tarjoamaan ympäristössään omia toimiaan puuhaileville ihmisille. Poliisi pyrkii luottamaan ihmisiin, niin kuin ihmiset luottavat poliisiin. 

Pakko lisätä, että poikkeuksia tietenkin on, mutta niistä joskus myöhemmin.

Avoimuus voi siis olla myös tapa kontrolloida. 

Mikä siinä sitten on, että suljettu ovi kiehtoo ja houkuttelee niin monia jopa enemmän kuin avoin ovi?

Suljettu ovi on minusta ehdottoman kirjallinen ilmiö, kun taas avoin ovi on visuaalisesti antoisa.

Avoin ovi tietää liikettä ja elämää, vaihtuvuutta ja eteenpäin viemistä, paikasta ja tilasta toiseen siirtymistä, jopa kehitystä. Avoin ovi ei sido itseensä mitään siitä materiaalista, joka sen läpi kulkee. Se on väylä, väline, aukko, joka voidaan sulkea, mutta jota syystä tai toisesta pidetään avoimena, jotta kaikki voivat siitä kulkea vapaasti ja nähdä ja saada tietoonsa mitä sen toisella puolella on. Joku saattaa peräti seistä avoimessa oviaukossa ja olla puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona, hallita kahta tilaa. Ainakin niin kauan kunnes joku pukkaa kiusallisen tukoksen pois tieltään.

Suljettu ovi tyrmää heti. Mikään ei aiheuta enempää epävarmuutta kuin huone, johon olisi tarkoitus mennä sisään, mutta jonka ovi on kiinni, kenties lukittu. Samalla syntyy kenties huoli myös siitä, pääseekö huoneesta pois jos sinne ensin jollain keinolla onnistuu murtautumaan. Siitä huolimatta useimmat alkavat miettiä keinoa päästä ovesta läpi, voittaa se, valloittaa sen takana oleva tila ja ottaa se omaan käyttöönsä. 

Jos rivissä seisoo kymmenen ihmistä kasvot minuun päin ja yksi ihminen selin minuun, on varmaa, että katseeni samoin kuin ajatukseni kulku juuttuu selin olevaan. 

Yhtä lailla sulkeutunut ihmisluonne kiehtoo. Se on arkku, simpukka, ovi, kaivo, ehkä jyrkänne, kenties torni. Sinne haluaa kurkistaa ja nähdä mitä sen sisällä tai takana tai alapuolella on. Joku haluaa murtaa sen väkivalloin, joku maanitella ja hellästi hivellä sen avautumaan ja paljastamaan sisältönsä, värinsä ja tuoksunsa ja ottamaan vieras vastaan ja kohtelemaan tätä ystävällisesti. Se on traaginen, koska eihän ihminen voi elää ilman muita ihmisiä, tai ainakaan ei voi olla onnellinen. Sulkeutuneena, omissa maailmoissaan, kosmisen yksinäisyytensä keskellä elävä ihminen herättää sääliä, uteliaisuutta, valloittamisen halua, vihaa, pelkoa, kateutta. 

Avoin ihmisluonne on ensisilmäykseltä itsestään selvä. Helppo omaksua, hallita ja ottaa käyttöön. Mutta avoimuuteen liittyy tuo kontrollin mahdollisuus. Avoimuus luo avoimuutta, luottavaiseen voi luottaa. Kun tuo paljastaa omansa, voin minäkin paljastaa omani ja lakata tuhlaamasta voimiani salailuun ja peittelyyn. Kaikilla on kuitenkin samanlainen. Kun tämän tietää, on toisia helppo valvoa. Jokainen, joka kätkee jotakin, on erilainen, koska ei halua erilaisuutensa paljastuvan. Toisinajattelijat on siten helppo tunnistaa, ja koska ollaan avoimia, myös julkistaa. Avoimen tulen ääressä ihminen tuntee, että hänellä on myös lupa loistaa ja luoda valoa ympärilleen, tuoda oma lämpönsä tulen tuottaman lämmön yhteyteen ja olla osa sitä. Mutta jos ajautuu liian lähelle tulta...