Tasapainoinen ihminen on sama kuin viilipytty. Viilipytty taas on sama kuin ihminen, joka ei näytä tunteitaan, vaan on aina hyvin tyyni. Tyyneys ei ole tunne, eikä tunteiden näyttämättömyys puolestaan sulje pois tunteiden olemassaoloa. Viilipytyt yksinkertaisesti kykenevät hallitsemaan tunteensa muita paremmin. Heidän käytöksensä on aina tyyntä ja hillittyä, vaikka sisäinen käymistila olisi kuinka voimakas. Tulen toisinaan pohtineeksi, kuinka viilipytyt mahtavat purkaa ylikäyneitä tunteitaan. Ponnistelu on hyväksi, siksi minäkin ponnistelen näyttävästi melkein joka päivä. Ehkä viilipytyt ponnistelevat hiljaisesti ja taloudellisesti, eli he kanavoivat tunteiden hallinnan tuottaman tai siitä ylijääneen energian yhä tehokkaampaan tunteidensa hallintaan. Ylikunto tosin uhkaa aina, epäilisin. Ja romahdus.

Kaiken maailman kasvatusoppaissa kehotetaan arvostelemaan - jos on ihan pakko arvostella - lapsen käytöstä, ei häntä itseään. Ohjeet ja moitteet on kohdistettava siihen, mitä lapsi tekee. Lasta itseään ei saa leimata tekojen perusteella. Ei saa sanoa: älä ole tuollainen, vaan: älä tee noin.

Sama pätee epäilemättä aikuisiin. Kuinka monta kertaa minullekin on sanottu, että älä ole tuollainen. Sanojen vaikutus on jäänyt vähäiseksi, olemattomaksi. Minä olen tällainen, enkä voi muuksi muuttua, jollei tietenkin ole tarjolla jotakin hyvää vaihtoehtoa (se valinnan vaikeus!)? Jos on osoitettavissa selkeä kehityssuunta, voin edes harkita. Mutta jos on sanottu: älä tee noin, olen kohtalaisen kilttinä luonteena heti lopettanut moitteita ansainneen tekemiseni.

Mitenköhän kävisi, jos viilipytylle sanoisi, että älä tee noin? Epäilemättä viilipytty hämmästyisi suuresti, loukkaantuisi ehkä, muttei tietenkään näyttäisi pahaa mieltään. Mitä hänen käytöksessään on tuomittavaa, hänhän on tasapainoinen ihminen. Mitähän viilipytty vastaisi, jos hänelle sitten sanoisi, että hei, ei tuollainen ole tasapainoista, vaan tasapaino on sitä, että tunteiden osoittaminen ja kätkeminen ovat tasapainossa. Tasapainoinen ihminen tietää milloin tunteita voi ja sopii näyttää ja milloin ei, ja toisaalta myös, milloin tunteita olisi aika välttämätöntä näyttää. Tasapainoinen ihminen myös uskaltaa näyttää tunteensa tarpeen tai tilanteen vaatiessa. Varmaankin viilipytty sanoisi, että elämä vaatii muutakin kuin  uskallusta. Tosi on, että viilipyttyily on rohkeaa jos mikä. Oikeastaan kadehdin viilipyttyjä. Itse en uskaltaisi kätkeä tunteitani kovin pitkään. Olen nynny kuumakalle.

Tunteita osoitetaan paitsi sanoilla myös teoilla, kehon kielellä. Tunteiden puute näkyy teoissa, tai sanojen puutteena. Jos joku tuntee "liikaa", ja osoittaa kaikki tunteensa, hänelle voi sanoa, että älä tee noin, ja tilanne helpottuu. Mutta jos toinen ei tee mitään, eikä sanokaan mitään, hänelle on sanottava, että älä ole tuollainen.

Sanonpa siis tänään romaanini päähenkilölle, että älä ole tuollainen. Hän voi sitten sanoa minulle, että älä tee noin. Ehkä pääsemme askelen lähemmäs tasapainoa.