Olin valintamyymälässä ostamassa käsisaippuaa. Katseeni pysähtyi alimmalle hyllylle sopivan kokoisten ja hintaisten, arkisenoloisten pullojen kohdalle ja sieppasin käteeni kolme niistä, kaksi valkoista ja yhden persikanvärisen. En tutkinut niitä sen kummemmin, vaan laskin ne ostoskoriin ja menin kassalle.

Vessasta loppui saippua ja kaivoin kaapista uuden tilalle. Persikanvärisen. Silmäilin pulloa ja mietin, minkähänlaisia väri- ja hajuaineita mahtoi liuoksessa olla. Huomasin, että saippualle oli annettu nimeksi "Hedelmän huuma".

Nauratti tuo nimi aluksi, mutta sitten totesin, kuinka älyttömän hienoa on, että arkiselle kulutushyödykkeelle on annettu noin provosoiva nimi. Pakkaus oli halpaa muovia, korkki sitä laatua joka irtoaa kolmen avaamisen jälkeen ja etiketin teksti kulmikasta ja jokapäiväistä tekstityyppiä. Mutta sisältöpä ratkaisee.

Itse saippualiuos oli pehmeää ja riittoisaa ja tuoksui vain miedosti joltain makealta, ei hedelmältä, eikä karkilta, mutta joltain, minkä olemassaolon tietää, mutta jonka olemusta on vaikeata palauttaa mieleen missään ymmärrettävässä muodossa. Ehkä se oli huuman tuoksu.