Minulle tuntematon kirjailija Edward Dahlberg: "Kun huomaa elämänsä arvottomaksi sitä joko tekee itsemurhan tai ryhtyy matkustelemaan." Löysin nämä arvokkaat sanat eräästä blogista, johon eksyin joitakin aikoja sitten. Kirjoitin muistiin sanat, mutten blogin osoitetta. Valitan, arvoisa tuntematon blogisti, mutta myös kiitän Sinua siitä, että julkaisit ajatuksen blogissasi, ja panen sitaatin täten kiertämään. Lähdekritiikin ystäville voin kertoa, että kyseinen blogisti oli sukupuoleltaan mies. Tämä tieto rajannee vaihtoehtoja jonkin verran. Mutta miten tämä sitaatti liittyy kirjoittamiseen? Ei mitenkään suoranaisesti, mutta lavennettuna ehkä. Mainittujen vaihtoehtojen lisäksi kirjailija Dahlberg olisi voinut mainita kirjoittamisen. Kun huomaa elämänsä arvottomaksi sitä rupeaa kirjoittamaan romaania? Kävikö minulle kukaties niin? On palattava aaveeni alkulähteille etsimään vastausta. On mahdollista, että jos pääsen selvyyteen tästä kysymyksestä, tulen samalla riistäneeksi kaavun aaveeni yltä. Uskotaanhan yhä varsin voimakkaasti siihen, että aikuisuuden kauhut, epävarmuus ja huono omatunto, ovat peräisin lapsuudesta. Kirjoittajaminäni ei ole aikuinen, ei luultavasti edes teini-ikäinen vielä, mutta lapsuus sillä jo on. Lapsuudessa elämälle muodostuu arvo, oletettavasti sillä hetkellä kun lapsi ensimmäisen kerran tajuaa, että kaikki hänen päässään risteilevät ajatukset eivät ole hänen omiaan, mutta hänellä on silti lupa ajatella niitä. Kirjoittajaminän lapsuus alkaa sillä hetkellä, kun ihminen huomaa - ensinnäkin toivovansa, että kaikki hänen päässään risteilevät ajatukset olisivat hänen omiaan, - toiseksi ajattelevansa noita ajatuksia ominaan, oli lupa tai ei.