Sukujuhlissa fiksutkin ihmiset tuntuvat kadottavan kykynsä tai halunsa olla suurpiirteisiä, objektiivisia tai edes välinpitämättömiä. Näyttäisi siltä, että pelkkä joidenkin ihmisten näkeminen on joillekin toisille kerta kaikkiaan ylitsepääsemätön koettelemus ilman, että käynnistetään mittava puolustautumisoperaatio.

Toisinaan tähän reaktioon on syynä hyvinkin yksittäinen tapahtuma tai viaton tapahtumaketju, joka sai alkunsa kauan sitten. Jostain syystä joku ihminen joutui silloin kokemaan nöyryytyksen, jota ei saata unohtaa tai jättää taakseen, vaan kostonhimo on jäänyt myrkyttämään kyseisen henkilön mieltä. Tasoitusta saadakseen tämä ihminen voi olla valmis miten epätoivoisiin tekoihin, ajatuksiin tai sanoihin hyvänsä. Parasta olisi, jos tasoituksen ottaminen jäisikin ajatuksen tasolle, mutta sukujuhlissa näin ei kerta kaikkiaan voi käydä, kun kiusaus näpäyttää takaisin kasvaa liian suureksi.

Nolointa on, jos kaunaisuus perustuu väärinkäsitykseen, tai on yksipuolista. Etenkin, jos kostotoimiin ryhdytään, tai edes puolustautumisoperaatio käynnistyy niin suurella teholla, että se on helppo muidenkin, asiaan ulkopuolisten havaita. Tällöin alun perin mielestään vääryyttä kärsinyt munaa paitsi itsensä yleensä myös pari läheistään, koska harva meistä kykenee jättämään toiset omien sotiemme ulkopuolelle. Näin tarkkaan harkintaan ei kostonhimon sokaisema, kaunojen rampauttama ihminen yleensä kykene, vaan järjestää  skandaalin, jonka seurauksia puidaan seuraavat kaksikymmentä vuotta.

Ihme kyllä, näistä tilanteista voi seurata myös hyvää. Kostonhimo on äärimmäisen inhimillinen tunne, jonka suurin osa meistä tukahduttaa - niin kauan kunnes tilaisuus kostoon tarjoutuu. Yleensä koston suunnittelu ja kaunojen uudelleenlämmitys alkaa sillä hetkellä, kun ihmnen nostaa postilaatikostaan kutsun sukujuhliin, jonne tietää tai osaa arvata vihollisensa olevan niin ikään kutsuttu ja tulossa. Parhaimmillaan, jos skandaali sitten lopulta järjestyy, syyttä tai aiheesta, loukattu ja nöyryytetty ihminen voi havaita saaneensa uusia ystäviä odottamattomilta tahoilta.

Kostonhimo elää keskuudessamme nimittäin verkon muodossa. Sen lonkerot ja säikeet muuttavat muotoaan ja takertuvat ja kiertyvät ympärillemme puristaen meitä yhä tiukemmin. Jollain tavalla meidän on kuitenkin yritettävä salata ahdinkomme. Niinpä toiset eivät aina tiedä, mitä kaikkea mielessämme muhii. Kun purkaus sitten lopulta väistämättä tapahtuu, osoitamme samalla, ettemme olekaan teflonia.

Toinen hyvä seuraus purkauksesta voi olla, että pitkään kytenyt asia saadaan lopullisesti selvitetyksi ja vihat sammutetuiksi. Tämä vaatii tosin jo niin suurta ymmärrystä ja hyvää tahtoa, etten ole vielä toistaiseksi moiseen törmännyt.