Pyhien vietto alkoi hyvin, mutta päättyi sitäkin ankeammin.

Taas kerran Kirpunen löysi itsensä miettimästä, minkälaista olisi jos kaikki olisi toisin. Jos Kirpunen eläisi yksin.

Jälkikasvuttomuus tuntuisi liian vieraalta, mutta yksin nukkuvan aikuisen elämä ei. Tai ei ainakaan ajatus siitä.

Yksin minun ei ehkä tarvitsisi olla. Yhtäältä tämä parisuhde on tuottanut ympärilleni jonkinasteisen sosiaalisen tyhjiön, ja toisaalta ystävien ja tuttavien elämät ovat eläneet omia vaiheitaan siihen malliin, että rankkoja asioita on tapahtunut turhan monessa perheessä näinä vuosina, ja siksi yhteydenpito on hieman kärsinyt. On niin vaikeata vetää rajaa ystävyydelle, sekä välittämiselle ja väliintulolle.

Todennäköisesti saisin kuitenkin päiväni täytetyksi kovin eri tavoin kuin nykyään. Ilmeisesti viettäisin enemmän aikaa ystävieni kanssa, ja ehkä elämäni suuntautuisi enemmän ulospäin kotoa. Myös lasten kanssa. Saattaisin myös käyttää enemmän rahaa ja aikaa ulkonäkööni. Jostain syystä näissä olosuhteissa minusta tuntuu lähes mahdottomalta ajatus, että keskittyisin johonkin niin turhalta tuntuvaan kuin seurustelu tai vaatteilla koreilu. Tai ehkä jotkut muut seikat suuntaavat energiani niihin asioihin, jotka tuntuvat kulloinkin ensisijaisilta ja välttämättömiltä.

Saattaisin hakeutua vaativampaan työhön. Eläkeikään on vielä kymmeniä vuosia. Tosin nykyhetki ei taitaisi olla paras hetki haaveilla uralla etenemisestä. Kouluttautuminen uuteen ammattiin ei sekään toisaalta olisi aivan mahdoton yhtälö. Nyt sellainen tuntuu itsekkäältä ja ajan haaskaamiselta omiin utopioihini. Ja olisihan se puolisolta pois. Hän on tottunut näiden vuosien aikana siihen, ettei minun urani ole niin tärkeä, eikä hänelle olisi suinkaan helppoa sopeutua ajatukseen, etten ole hänelle olemassa aina kun hän tarvitsee. Lapset sopeutuisivat ehkä helpommin, siunatut olennot.

Arki pelastaa hämmentyneen mielen. Tutut ja turvalliset, pitkästyttävät kuviot jäsentävät sekasortoa ja palauttavat varpaat sojottamaan taas kohti maanpintaa. Arki antaa kuitenkin enkelin tavoin toivoa, mahdollisuuden irtautua edes villeimmissä haaveissaan siitä, mikä joskus tuntui turvapaikalta.