Hän palaa huomenna takaisin. Miksi en ole iloinen?

Jäikö jotain selvittämättä ennen hänen lähtöään? Kieltämättä tunsin oloni ontoksi, kuin pitkän taistelun jälkeen. Taistelua siinä olikin, hieman. Tavallaan kaipasin haikeuttani. Kaipaan sitä.

En jaksaisi enää palata asiaan. Vaikeata sitä on unohtaakaan, ei liity suoraan minuun, vaan toiseen ihmiseen. Lapseen. Ero, tyhjyyden tunne, joka ei helpota.

Olenko tietämättäni oivaltanut jotakin? Olenko tehnyt havainnon, jota kieltäydyn näkemästä tai en ymmärrä näkemääni. Minun on vaikeata kohdata välinpitämättömyys rakastamani ihmisen silmissä. Onko tämä outo olo ja pelokas tunnelma siis merkki siitä, että yhä rakastan?